Yöttömän yön aikaan

En muista, koska viimeksi olisin ollut yhtä hurmioitunut yöttömistä öistä, kuin tänä kesänä.
Siitä, että päivä jatkuu aina vaan, eikä edes seuraavan aamun aikainen herätys,
onnistu latistamaan ihanaa tunnetta!

Valo tulvii sydämeen, yhdessä luonnonvalon kanssa.
Kesä tuntuu niin erityiseltä.
Viime yönä, kuvan rikkakasveja kerätessäni, ajattelin Wilmaamme.
Kolmantena lapsenamme, vähän ennen syntymäänsä ja
meistä ensimmäisenä, hän muutti täältä pois.
                                                                                                                             
En oikeastaan ole surullinen enää.
Yksi perheestämme on jo perillä, meitä muita odottamassa ja
minä odotan jännittyneenä hänen näkemistään.
Koska jokaisen lapsemme, on vauvana tunnistanut samaan sisarusparveen kuuluvaksi,
odotan näkeväni jotakin tuttua ja kuitenkin jotakin,
jota ei ole kenessäkään muussa kuin hänessä!
Pienessä tytössäni!

Lapsemmehan eivät syvimmiltään ole omiamme,
vaan Hänen, joka heidät on luonut, muovannut äidin kohdussa.
Huomaan katsovani heitä ihmetellen..
                                               Salaisuutta, joka heissä on.                                                   

Istun olohuoneen sohvalla koiramme Candyn makoillessa edessä lattialla.

Aukinaisen oven takaa eteisestä näkyy rullalauta ja pinkit Niket..

Poikani on menossa kavereiden kanssa ja mietin

     mitä kaikkea voisi sattua.
Perheessä ei silti tarvitse joka hetki tarrautua..
Ei tule sellaisia eroja, jotka erottaisivat lopullisesti, ei koskaan!
Kätemme ovat siinä kädessä, joka vie Taivaaseen.
                                 

Jeesus itse sanoi, että Hän on tie, totuus ja elämä. Joka uskoo Häneen ei ikinä kuole.               

Kuva: Krista Keltanen, Kirjasta Mekkotehdas aikuisille.

♥